KÄSITYÖT

Ristipisto

KUVAGALLERIA

LINKIT/OSOITTEET
Kuvagalleria sivulla näet kuvat ja kokotiedot minun tekemistäni ristipistotöistä. Ristipistotyön teko-ohje sivusto on kuvia vaille valmis. Tarkoitus olisi saada se valmiiksi huhti-toukokuun aikana.

Ristipistotöitä olen tehnyt muutaman vuoden. Ensimmäisenä työnä tein isosiskolle häälahjaksi ristipistotaulun. Aiheena oli henkilöiden nimet, kukkia, hääpäivänmäärä ja hääpari.

Sen jälkeen tein itselleni kaksi soikeata enkelitaulua. Enkelisarjaan kuuluu kaikkiaan viisi taulua. Olen ostanut kaikki taulut, mutta kaksi niistä on tekemättä. Kolmannen taulun olen tehnyt, mutta kehyksiä en ole vielä löytänyt. Sekä häätaulun että kaksi ensimmäistä enkelitaulua tilasin postimyyntifirmasta. Kolme muuta enkelitaulua on ostettu paikallisesta liikkeestä.

Ruusukukkataulun tein lahjaksi ja sen ohjeen löysin internetistä. Asetelma-taulu on puolestaan saatu tarvikepakkauksena lahjaksi. Se on tehty poikkeuksellisesti villalangoilla.

Tällä hetkellä keskeneräisenä on kastetaulu isosiskoni ensimmäiselle lapselle. Taulu on viimeistelyä ja kehyksiä vaille valmis. Kunhan saan sen valmiiksi jatkan noiden enkelitaulujen tekemistä.
Päivitetty: 10.04.2003
Desing by Satu Väisänen, © Copyright Satu Väisänen